Joskus sattuu monen kohdalle elämässä jokin ikävä tyyppi. Typpi ei ole varmaankaan oikea sana, mutta ehkä se tarkentuu, kun kerron minun kohdalleni sattuneen kelmin. Siihen aikaan olin nuori vaatimattomista oloissa elävä introvertti poika, joka oli kutenkin hyvin kiinnostunut yleisurheilemaan, mutta huono ajamaan omia asioitaan. Kunta oli palkannut urheiluasioita hoitamaan liikuntasihteerin. Kun tapasin hänet ensi kertaa urheilukentällä moukarinheitto harjoituksissani, mies vaikutti kunnon kaverilta. Neuvoa hän ei pystynyt minua lainakan moukarin tekniikassa, mutta eihän hallinto ihmiseltä tällaista voi edellyttääkään. Vaikeudet alkoivat naapurinkuntiin suuntautuneista kilpailumatkoista, kun piti matkan jälkeen päin hakea häneltä matkarahat. Siinä tapahtui jotain käsittämätöntä. Kun menin hänen toimistoonsa kuittaamaan rahoja, siellä aina oli sama toinen henkilö. Liikuntasihteeri kirjoitti kuitin, jonka hän pyysi allekirjoittamaan ja sanoi lopuksi, että sinähän olet jo saanut raha
Pekka Huttunen - Yhteiskuntakritiikkiä, vaihtoehtoja ja politiikkaa
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)