Siirry pääsisältöön

Tekstit



Uusimmat tekstit

3345. Millä rahkeilla ministeri hallitsee reviiriään

Miten hallitus ja ministeriöt ohjaavat alaistaan hallintoa. Heti tuli virhe, sillä eihän nykyään saa puhua alaisesta, vaan pitää lausua kohteliaasti yhteistyökumppani. No ei se näin mene, sillä raaka raha se on, joka puhuu, ja hallitutus ohjaa rahalla eli määrärahakehyksillä. Se oli kova juttu, kun ministeriöt aikoinaan pakotettiin luopumaan yksityiskohtaisella määräysvallalla ohjaamisesta laitoksiinsa ja virastoihinsa ja sen sijaan kuvaannollisesti annettiin säkki rahaa, jonka on riitettävä seuraavaksi vuodeksi kunhan tavoitteet saavutetaan koko hallinnon alalla. Mikä on hallinnon ala? Ministerin näkökulmasta se vastaa yksityissektorin bisnesaluetta eli valtiolla kyseistä ministeriötä ja sen määräysvallassa olevia virstoja ja laitoksia sekä tiettyä yhteiskuntapolitiikan sektoria. Tämä ei vielä riittänyt, vaan asetettiin tuloneuvotteluissa tavoitteet, jotka on saavutettava. Näin saatiin köysi kireälle sekä ministeriö- että virastopäässä. Tämä on ns modernia julkisen hallinon ohjausta

3344. Ylen aamun Jälkiviisaat oli niin dagen efter tunelmissa

Ylen aamun Jälkiviisaat oli ilmeisesti vielä jälkihöyryissä, koska sekoitti äänen perusteella Tšekin maajoukkueen laitahyökkääjän Pisakovan Atik Ismaeliin. Atik vastasi puhelimella, ettei tänne tulla laulamaan vaan pelaamaan. Taustalta kuului Esapa Pakarisen laulu ”Juna vislas juur pois Kouvolasta ja jyskyttelet Kuopioon päin”.    Atik höyrysi lisää, että sinne Kalpa joutaakin mennä uusia jääkiekon oppia etsimään. Mutta mutta. Juna oli lähtenytkin Pohjamaan reiteille, jossa perinteen mukaan Seinäjoella poistetaan ensimmäinen junavaunullinen Venäjän Kurusta tulevia metsätyömiehiä ja otetaan mukaa edelliset jo selväksi tulleet. Henttaalta kotoisin oleva vanhapiika oli kovasti vastustanut operaatiota ja vaatinut, että kaikki metsurit olivatpa he humalassa tai ei oli otettava mukaan. He piristivät niin mukavasti vanhan ihmisen sisintä. Puhe oli yhtäkkiä loppunut kuin seinään, kun Kauhavalta oli noussut mukaan täysissä sukeltajan vastustuksissa oleva miehen pökäle. Saatuaan viereensä tuleen

3343. Tekee pahaa sanoa, mutta meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä

Niinpä on yhtä paha todeta, että Suomi on menossa monella mittarilla kohti jyrkkenevää alamäkeä. Syntyvyytemme on ennätys pieni ja ikääntyvien määrä kasvaa esimerkiksi 70-80 vuotiaiden joukossa lähivuosina 400000 henkilöllä. Vaikka meillä on noin 350000 työtöntä, avoimia työpaikkoja yli 400000. Kohtaanto-ongelman piikkiin tätä kaikkea ei voi laskea, vaan kyse on osin mysteeri ja osin tukiaisten aiheuttama työn teon välttely. Kaikki tämä näkyy bruttokansantuotteemme jälkeen jäämisenä muista pohjoismaista. Jos kaikkien pohjoismaiden vuoden 2019 bkt:ksi redusoidaan 100, niin Suomen arvo on nyt 103,5 ja Ruotsin lähes 109. Siis jytinällä mennään alaspäin. Mistä tämä johtuu. Ei ainakaan laiskuudesta. Syy on yksinkertaien. Meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä. Paperilla niitä on noin 450000, mutta ei tarpeeksi synnyttämään Ruotsin tasoista bruttokansantuotetta. PS Jonkin instanssin pitäisi tutkia, mitä ns. itäsuomi-ilmiö vaikuttaa jyrkkään alamäkeen.

3342. Onko nykynuoret ahtaammalla kuin 60 vuotta sitten

Työeläkkeistä ja sukupovien välisestä oikeudenmukaisuudesta on käyty viime päivinä melko asiallista keskustelua. On ymmärrettävää, että nuorempi sukupolvi on kiinnostunut omista eläkkeistään ja niiden kustantamisesta. Usein me vanhemmat ihmiset sanomme, että sodan aikainen sukupolvi joutui ja me nyt joudumme kärsimään sodan raadollisuuden seuraukista ja isien traumoista, jotka näkyivät ja näkyvät lasten kaltoinkohteluina siinä määrin, että ansaittemme nykyisen eläketason. No ei se näin ole. Nuoremmat voivat syyllä tähän todetakin, että me nuoret olemme kärsineet teidän vanhempien kovakouraisuudesta aivan kuin olisimme välttämätön paha, sekä yhteiskunnan jatkuvasti kasvavasta intensiivisyydestä ja suorituskeskeisyydeltä. Eikä nuoria ole ainakaan helpottanut vuoden 2008 finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma. 70 vuotta siten ei ollut tietokoneita, vaan kaikki laskutoimitukset tehtiin mekaanisilla laskukoneilla, faciteilla. Somemaailma rasittaa nuoria nyt ennennäkemättömällä tavalla. O

3341. Venäjän tarinaa lyhyesti Iivana Julmasta Putiniin

Kukaan ja mikään taho ei tiedä, mitä Putin haluaa ja mihin hän tähtää lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tosin arvailuja ja jopa varmaa tietoa jotkut arvovalaiset lähteen ovat esittäneet ja esittävät. Yksi teoria on Kiova Rus saaga, jonka mukaan vuosina 950-1050 Kiova Rus oli Ukrainan, Valkovenäjän ja Venäjän edeltäjä. Putin on kääntänyt tarinan päälailleen, minkä mukaan äiti Venäjä on Kiova Rus ja tähän perustuen Venäjällä on oikeus ottaa nyt Ukraina haltuunsa. Tämä on täyttä puppua.  Voidaan jopa päinvastoin sanoa, että Ukraina on äiti ja Venäjän sen lapsi. Tosiasia on, että Venäjä on ollut Iivan Julmasta (v.1550) lähtien enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) laajentumishaluinen ja aggressiivinen. Pietari Suuri ja Katariina Suuri laajentamishalujensa lisäksi halusivat ottaa virikkeitä länsimaisesta kulttuurista jopa niin, että Pietari Suurin oli valeasuisena laivanrakentajana Hollannissa. Mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy, ja niinpä Aleksanteri laajensi imperiumia ja liitti Suom

3340. Mistä tuo eukko on tuollaisen sanavaraston ammentanut

Toinen vainaja makasi kolarin jäljiltä oikeanpuoleisella ojan penkereellä kasvot ylöspäin. Toinen poliisi tutki rekisterikilven numeroita, aivan kuin ne olisivat ratkaisu toisen vainajan henkilöllisyyteen. Yksi kolarin uhri oli tällä välin noussut seisomaan katsellen epäluuloisesti kolmea konstaapelia. Kolmas poliisi tarkasteli jarrutusjälkiä mittaillen niitä askeleillaan huutaen nuoremmalle konstaapelille, että kymmenen metriä. Päivä paistoi pilvihattaran läpi saaden metsän reunaan rajautuvan peltoaukeaman näyttämän valtavalta kauniilla ruskea raiteisella pöytäliinalla koristetulla pitopöydältä. Poliisiauto oli pysäköity valtatieltä lähtevän kujan rummun jatkeelle.  Poliisi ei pudisti epäillen päätään väittäen jarrutusjälkien olevan vähintään 15 metriä. Kumpikin meni hakemaan autosta teräksistä mittanauhaa ja jäivät hetkeksi väittelemään kummalla oli oikeat lukemat. Mittanauhaa tarkasteleva konstaapeli hätisteli vironnen vainajan kauemmaksi ojan toiselle puolelle rauhoittumaan samalla

3339. Maamme on menossa myös kohti sosioekonomista lamaa

Maamme on soteien jälkeisessä suurimmassa ikävien asioiden keitoksessa porisemassa vailla näkemystä, millaiseen soppaan olemme joutumassa. Pessimisti sanoisi, että olemme jo lirissä. Syntyvyys luku on 1,25, kun sen säilyttääksemme väestömme terveen ikärakenteen ja kasvun pitäisi olla kahden luokkaa. Ikääntyneiden ihmisten määrä nousee melkoista vauhtia, kun saman aikaisesti vanhushuollon resurssit vähenevät pelottavasti, ikäihmisten asemaa on kriisiytymässä. Jos tuottavuutemme nousisi hyvälle tasolle, se toisi apua myös ikäihmisille. Tuottavuuden matala taso ei on myrkkyä kilpailukyvyllemme, joka muutoinkin on vaikeuksissa. Työvoimapula on varsinainen damokleen miekka: Työvoimaa on ja ei ole. Tilastokeskuksen mukaan meillä on noin 80000 työkykyistä ihmistä, joista ei tiedä juuri muuta kuin, etteivät he ole töissä ja osa saa kelakorvauksia. Asian tekee vielä kummillisemmaksi se, että työvoimapula voitaisiin helpottaa maahanmuuttoa lisäämällä, mutta nykyinen hallituspohja tekee sen vaike

Postaussuositus

2507. Ylen eilinen A-Talk oli ihmisvetoista tyrskintää

Syy tähän ei ollut toimittaja Annika Damströmin, päinvastoin hän joutui vetämään istunnon yllättäen yksin toisen vetäjän sairastuttua.   EU:n tukipakettia puolusteltiin ja moitittiin riippuen, minkä puolueen edustajasta oli kyse. Kodinhoidontuki koki saman kohtalon Juha Vainoina sanoin: ”Ei oo virka mulla enää tumma puna peittää nenää”. Työllisyys, työpaikat, työttömyyspäiväraha, maahanmuutto, velanmaksu, verokeplottelu kirjekuorilla, jne saivat tasaiseen tahtiin kiitosta ja tappouhkauksia. Pakollinen toinen aste se erityistuomion. Orpo jankutti, että vain työllisyyden nostamien 75 prosenttiin voi pelastaa meidät. On kummallista, että kaikkien eilisten kaltaisten istuntojen sanoma pelkistyy: tarina on sama, päivä on eri. Eikö voitaisi alkaa vakavasti keskustella siltä aksioomalta, että yhteiskuntamme on suuri tuotantolaitos lasten syntymisineen, mikä valmista kilpailukykyisä ulkomaankaupaksi meneviä tuotteita ja palveluja, ja näin saatavilla varoilla kustannetaan hyvinvointimme koko ma

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

3345. Millä rahkeilla ministeri hallitsee reviiriään

Miten hallitus ja ministeriöt ohjaavat alaistaan hallintoa. Heti tuli virhe, sillä eihän nykyään saa puhua alaisesta, vaan pitää lausua kohteliaasti yhteistyökumppani. No ei se näin mene, sillä raaka raha se on, joka puhuu, ja hallitutus ohjaa rahalla eli määrärahakehyksillä. Se oli kova juttu, kun ministeriöt aikoinaan pakotettiin luopumaan yksityiskohtaisella määräysvallalla ohjaamisesta laitoksiinsa ja virastoihinsa ja sen sijaan kuvaannollisesti annettiin säkki rahaa, jonka on riitettävä seuraavaksi vuodeksi kunhan tavoitteet saavutetaan koko hallinnon alalla. Mikä on hallinnon ala? Ministerin näkökulmasta se vastaa yksityissektorin bisnesaluetta eli valtiolla kyseistä ministeriötä ja sen määräysvallassa olevia virstoja ja laitoksia sekä tiettyä yhteiskuntapolitiikan sektoria. Tämä ei vielä riittänyt, vaan asetettiin tuloneuvotteluissa tavoitteet, jotka on saavutettava. Näin saatiin köysi kireälle sekä ministeriö- että virastopäässä. Tämä on ns modernia julkisen hallinon ohjausta